Viimeistä viedään

Heräsin kuudelta. Minulla oli kylmä ja tärisin, mutta tuntui, että se tärinä ei johtunut kylmästä, vaan jostain ihan muusta. Otin kuitenkin legginssit jalkaan ja hupparin päälle ja menin takaisin peiton alle. Edelleen kylmä, Aloin miettiä, että kylmissään oleminen kuluttaa enemmän kaloreita, joten en laittanut enempää vaatetta. Niin oli hyvä.

Kävin vessassa ja menin sohvalle istumaan. Odotin, että kaikki nesteet laskeutuu, että pääsen käymään vessassa ja sitten vaa'alla. Avopuoliso oli lähtenyt jo auttamaan kaveriaan muutossa. Hän palaa sieltä vasta iltapäivällä.

Aamupaino 48,6 kiloa. Mittaan vielä vyötärön, lantion ja reiden ympärykset ja merkkaan ne ruusukantiseen vihkooni ylös. Olen iloinen. Puen päälle t-paidan, legginssit, hupparin, kollarit ja sukat. Palelen edelleen, mutta se ei haittaa.

Avopuoliso halusi, että teemme tänään paahtopaistia, bataattikermaperunoita ja pippurikermakastiketta. Kermaa, kermaa, kermaa. Suostuin, mutta se ahdistaa. Päätin, että maistan, mutta sen enempää en syö. En voi. Painoni on lähtenyt niin hyvin laskuun, etten voi pilata sitä nyt. Vaikka ruoka maistuu varmasti hyvältä, niin se ei kuitenkaan ole sen arvoista, että heitän hukkaan kulutetut kilot. Se on ollut kovan työn takana, enkä aio pilata sitä. Tai sitten oksennan.

Yksi omena, kiitos

Sanoin avopuolisolle tänään, etten aio syödä tänään muuta kuin hedelmiä. Hän oli hiljaa ja nyökkäsi. Ilmeisesti hän alkaa tajuta, ettei voi kääntää päätäni tässä asiassa. Minä itse päätän mitä syön, ei hän. Ainoa mitä hän voi tehdä, on yrittää estää painontarkkailuni ja laverrella asioista polille. Syömisistäni hän ei päätä. Ei nyt, eikä koskaan.

Aamulla huijasin häntä. Heitin 2 kiiviä roskiin ja väitin kirkkain silmin, että söin ne. Hän uskoi, onneksi. Nyt minun pitää vaan olla se, joka vie roskat. En halua, että hän mitenkään voi saada tietää, että olen heittänyt ne roskiin, enkä syönyt. Ruoan roskiin heittämisestä minulle tulee aina huono omatunto, muttei minulla ollut muuta vaihtoehtoa. Kurkku ja vatsalihakset edelleen kipeät eilisestä, enkä olisi jaksanut taas oksentaa. Parempi näin. Ajattelen vain itseäni ja omaa hyvinvointiani.

Painon laskun ansiosta olen ollut tänään todella hyvällä päällä. Olen ollut pelkkää hymyä ja nauranut. Tuntuu, että nyt pystyn vaikka mihin. Olen voittamaton. Tosin olen ollut myös omissa maailmoissani koko päivän. Kaupungilla ja kaupassa kävelin melkein ihmisiä päin. Tuntuu, etten kuule tai näe enää mitään mitä ympärilläni tapahtuu. Jos avopuoliso kysyy jotain, en kuule sitä. Jään vaan tuijottamaan tyhjää ja olen aivan pihalla. Mutta silti tämä on kaiken arvoista.