5 tuntia päivystyksessä

Heräsin aamulla puoli yhdeksältä ahdistukseen. Pelkäsin niin kamalasti sitä, mitä päivystyksessä tulisi tapahtumaan. Pakkasin myös tavarat valmiiksi, että jos joutuisin jäämään sairaalaan/joutuisin osastolle, niin avopuoliso voisi tuoda tavarat valmiiksi pakattuna.

Lähdimme 12 aikaan päivällä bussilla keskussairaalan akuuttipäivystykseen. Pidättelin itkua koko matkan. Minua pelotti, ahdisti ja olin jo aivan varma, että nyt tämä loppuu. En voi enää laihduttaa, jos sydämeni on niin huonossa kunnossa, että se ei enää kestäisi laihduttamista.

Pääsimme päivystykseen ja ilmoittautumisen jälkeen jäimme odottelemaan. Hoitaja otti minulta verenpaineet ja kyseli syitä syömättömyydelle. Kerroin totuuden. En aikonut valehdella nyt, kun oli tosi kyseessä. Verenpaineet olivat ok ja seuraavaksi otettiin verikokeet.

Odotimme tunnin, ehkä kaksi ja lääkäri otti minut vastaan. Hän lateli faktoja siitä mitä saattaisi tapahtua, jos en ala syömään. Hän sanoi, että ei haluaisi laittaa minua nyt osastolle, koska minulla on niin hyvät kontaktit poliklinikalla ja siellä tiedettiin jo asiasta. Hän sanoi, että nyt minulla on kaksi vaihtoehtoa; joko alan syödä tai sitten jäisin viikonlopuksi sokeritippaan sairaalan vuodeosastolle. Sanoin, etten todellakaan jää sairaalaan. Avopuoliso ja lääkäri sopivat, että jos en ala syödä tämän viikonlopun aikana enempää kuin yhden hapankorpun päivässä, niin avopuoliso soittaisi ambulanssin ja lähtisin saman tien tiputukseen. Päätin lähteä kotiin ja ottaa sen riskin, että niin tulisi käymään.

Lääkäri otti myös EKG:n, lisää verikokeita ja verensokerin. EKG oli ok ja verikokeissa ei ollut mitään hälyyttävää, vaikkakin arvot olivat vinksallaan. Sitten pääsin helpottuneena kotiin.

Olen siis kunnossa. Nyt en enää tiedä mitä haluan. En pysty syömään vaikka yritän. Se on fakta, mutta nuo sydänoireet pelästytti mut todella. En tiedä mitä tehdä...

Ps. Aamupaino 47,8kg