Ahmin

Aika jona en kirjoittanut, on ollut yhtä vuoristorataa. Ensin paastosin, sitten ahmin, sitten paastosin taas ja ahmin uudestaan. Eilen otin laksat. Ja kuten arvata saattaa, painoni on noussut. 47,8 kiloa läskiä.

Minua ärsyttää. Nyt kun vanhempani tietävät tästä, äitipuoleni kysyy joka ikinen päivä syömisistäni. Siis aivan joka päivä. En jaksa aina vastata ja kohta tuleekin uutta viestiä perään, missä hän kysyy taas syömisistä. Menee hermo joka kerta, kun edes huomaan, että häneltä on tullut viesti, koska tiedän mitä asiaa viesti koskee...

Huomenna on poliklinikka-aika. En tiedä vielä mitä siellä sanon vai sanonko mitään. Istunko hiljaa koko sen 45 minuutin ajan, joka juuri minua varten on varattu, kerronko totuuden vai valehtelenko. Luultavasti kallistun ensimmäiseen tai viimeiseen vaihtoehtoon. En tahdo lihoa, joten en voi luonnollisesti kertoa totuutta.

Eilen kävimme kaupoilla. En löytänyt mitään. En edes sovittanut yhtäkään vaatekappaletta, koska ahdisti oma itseni ja se, mitä juuri olin itselleni tehnyt, ahminut. Luulin, etten pysty syömään ja kun ahminnan himo valtasi minut, minun oli pakko saada suuhun edes jotain. Yhtäkkiä pystyinkin syömään kaapit melkein tyhjiksi ja nyt se on vaihtunut taas siihen, etten pysty syömään. En pysty ja en saa syödä.

Nyt olen taas entistä vahvempi jatkamaan laihdutusta. Vaa'an lukema taas muistutti siitä, ettei ahmimisen jälkeen voi painaa vähempää kuin ennen. Ettei ahminnasta ole mitään hyötyä. Pelkkää mielipahaa ja painon nousua. Joten nyt saa ahmimiset jäädä.