sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Paino laskee
Paino 47,8 kiloa.
Pelästyin eilistä aamupainoani todenteolla. Se oli noussut takaisin 49, vaikka olin syönyt edeltävänä päivänä vain yhden omenan. Mietin pääni puhki ja kysyin kaverilta, että mistä se voi johtua ja totesin, että nesteitä niiden on pakko olla, koska olin juuri ollut paastolla. Ja tämän päivän aamupainosta päätellen olikin vain nesteitä!
Ennen tämän aamun vaa'alle nousuani katsoin itseäni peilistä arvioiden. ''Ei mun paino oo kuitenkaan laskenut'' ajattelin. En nähnyt edes millään tavalla pienentyneeni eilisestä. Nyt en taas tiedä mitä ajatella. En peilistä näe laihtuneeni, mutta vaaka näyttää ihan muuta. Toisaalta se on aivan sama tällä hetkellä mitä kumpikin näyttää, koska en ole lähelläkään tavoitettani.
Olen viimepäivinä ollut todella sekaisin ajatuksistani. Ensin ajattelen, että haluan laihtua, sitten ajattelen, etten kuitenkaan onnistu ja haluan parantua, mutta sitten alkaa pelottaa parantumisesta väistämättä johtuva lihominen ja päätänkin taas laihduttaa. Pääni käy tämän ajatuskaavan läpi kymmeniä kertoja päivässä. Tällä hetkellä olen taas täysin laihdutuksen kannalla, mutta katsotaan vaan mitä mieltä olen kymmenen minuutin päästä. Onneksi en kuitenkaan paranemisvimmoissani ole alkanut syödä.
Nyt olen päättänyt onnistua! Menkoista johtuva turvotuskin on kadonnut, joten siitäkään ei tarvitse enää ahdistua ja pelätä, että olen lihonut. Nyt näen muutokset paremmin, jos niitä edes tapahtuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti