torstai 22. tammikuuta 2015

Pelkään lihomista enemmän kuin kuolemaa


Tajusin eilen, että olen kokoajan, kun olen käynyt vaa'alla, se on näyttänyt ihan puuta heinää johtuen siitä, että vaa'an tassujen alla oli ollut pölyä, jonka takia vaaka näytti vähemmän kuin mitä oikeasti painoin. No, tänään kuitenkin vaa'alla käydessäni (ja puhdistettuani tassut sadatta kertaa) se näytti 47,6 kiloa, joten ei syytä huoleen.

Tiistaina minulla oli poliaika. Hoitaja sanoi, että minut siirretään syömishäiriöpolille ja että minusta tehtäisiin lähete päiväosastolle. Onnekseni päiväosaston ruokailut on maksullisia, joten minun ei ole siellä pakko syödä. Lisäksi kävin keskiviikkona verikokeissa ja EKG:ssä. Perjantaina saan sitten lääkäriajalla kuulla tuomioni veriarvoista.

Olen huomannut, että viimeaikoina kehooni on alkanut ilmestyä mustelmia ihan tyhjästä ja että jotkut paikat nykivät itsestään ilman mitään fiksua selitystä. En tiedä mistä johtuvat, mutta ilmeisesti se on syömishäiriöisten keskuudessa ihan yleistä?

Olen nykyään kokoajan aivan jäässä. Eilen maatessani sohvalla useat vaatekerrokset päällä paksun peiton alla olin silti jäässä, vaikka sisällä on 25 astetta lämmintä. Tiedän, että se johtuu aliravitsemuksesta ja avopuoliso yrittää senkin varjolla saada minut syömään enemmän. Eilen hän pelotteli jopa kuolemalla, että alkaisin syömään. ''Mä pelkään lihomista enemmän kuin kuolemaa'', sanoin ja lähdin lämpimään suihkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti