maanantai 12. tammikuuta 2015
Hiljaisuuden jälkeen
En ole käynyt vaa'alla moneen päivään. En ole uskaltanut. Pelkään vaan yli kaiken sitä lukua, mitä se tulee näyttämään, enkä usko, että pelkoni ihan turhakaan on. On niin lihava olo.
Perjantai oli täysi kaaos. Olen tottunut siihen, että syön ensimmäisen kerran 4-5 aikaan päivällä. Perjantaina emme olleet edes siihen mennessä käyneet vielä kaupassa, joten syöminen jäi väliin. Kuudelta ahdistuin niin kovasti sen takia ja seitsemältä paniikissa aloin lappamaan naamaani kaikkea mitä kaapeista löysin. Illalla otin laksat ja menin nukkumaan.
Aamulla herätessänikään ei laksatiivit olleet vielä vaikuttaneet. Se alkoi ahdistaa niin paljon, että vedin uudet heti aamusta. Koko lauantai meni siihen, että istuin vessassa ja pitelin kipeää mahaani. Voin silti sanoa, että se oli sen arvoista.
Lauantai ja sunnuntai meni syömisten suhteen ihan hyvin. En syönyt mitään ylimääräistä, mitä en ollut itselleni sallinut. Luulen, että tästä tämä taas lähtee ja muutaman päivän päästä uskallan taas vaa'alle astua. Kyllä sekin päivä vielä koittaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti