Vaikka kuinka haluan laihtua, en voi tehdä sitä enää edes oman terveyteni kustannuksella. Ilmeisesti 47 kiloa on se rajapyykki, jossa mun kroppa pettää täysin ja sitä alemmas mä en pysty mennä ilman, että joudun sairaalahoitoon. Sama oli uutena vuotena, kun jouduin soittamaan ambulanssin sydänoireideni takia.
Isä ja äitipuoli tulevat tänne huomenna, vievät mut päivystykeen ja vaativat mulle sairaalahoitoa, koska pelkään, että itse alan vastustella sitä. Mun mieli on vaan niin sekaisin tästä kaikesta, enkä enää tiedä mitä haluan. Laihtuminen on mielessä kokoajan, mutta mun kroppa ei yksinkertaisesti enää kestä sitä. Se voi pettää millä hetkellä hyvänsä. Mun on pakko ottaa apu vastaan nyt kun sitä tarjotaan. Sellaista tilaisuutta ei välttämättä enää toiste tule.
Voi olla, että joudun osastolle. Mutta tässä tilanteessa se taitaa olla ainoa vaihtoehto. Mun on pakko alkaa ajatella itseäni ja selättää se ääni mun päässä, joka käskee laihtua vaan lisää ja lisää. Mulla ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin parantuminen tai kuolema.
Tämän päiväinen sai mut ajattelemaan. Olenko mä valmis luopumaan tästä kaikesta vain laihduttamisen takia? Ihanasta parisuhteesta, perheestä, ystävistä, kaikesta vain siksi, että haluan olla hauras pieni keijukainen ja kuolla siihen. Vaikken koe itseäni tarpeeksi sairaaksi, niin ehkä se on vaan mun ajatus. Ehkä muut näkevät syvemmälle ja tietävät sen totuuden.
En tiedä mitä huomenna tapahtuu, mutta olen valmis siihen.
Itse olen vähän samassa tilanteessa:( eilen jouduin osastolle ku kroppa ei enää kestä...halu laihtua ois kova, mut tavallaan tiedostan sen että en voi...se on vaan pakko valita, että haluaako menettää kaikki tärkeät asiat vaan laihuuden takia, vai jatkaa elämää ja koittaa löytää elämälle joku muu arvo jota ei määritä se paljon vaaka näyttää...helppoa se ei tule olemaa mutta päivä päivältä ja askel askeleelta...toivottavasti saat parasta mahollista apua ja sun asiat saatas kuntoon! Joooh ei osastollakaa oleminen oo helppoa jne, mut ainaki itestä tuntuu siltä, et ehkä tää voi todella auttaa mua, täällä vastuu syömisestä ei oo itellä nii anoreksiamörkö joutuu vaan antautumaa, syyllisyydentunne ei oo niiin paha ku joku muu kantaa ruuan sun eteen ja se on vaan syötävä! Tsemppiä sulle, kyllä ne asiat järjestyy !:)
VastaaPoistaSitä mäkin ajattelin. Jos osastolle joudun, niin siellä mulla on ainakin lupa syödä, koska ei ole muuta vaihtoehtoa tai menee oikeudet esim. ulkona liikkumiseen. Voi olla, että ensimmäiset päivät menee sairaalassa sokeritipassa, sen näkee sitten tänään.
PoistaTsemppiä myös sinulle! Kyllä sä pärjäät :)
Voi ihanaa, kun sanot noin. Sä oot vahva, sä selviät! Mä oon sun tukena ja välitän. Paha ei saa meistä kumpaakaan, me ollaan vahvempia. Kun ollaan haettu apua. <3
VastaaPoistaJa mä olen myös sun tukena pikkuinen. Me selvitään kyllä, yhdessä!
PoistaKokemuksella sanon etten suosittele osastoa, ne ovat enimmäkseen vain säilöjä joissa tungetaan lääkkeitä täyteen ja huonolla tuurilla saa sähköhoitoakin. Muut potilaat voivat olla psykoottisia ja eri tavalla pahasti "sekaisin" etkä sä sovi sinne. Oma on päätöksesi ja elämäsi, kunhan anonyyminä sivusta huutelin.
VastaaPoistaVoimia.
Jos päivystyksessä päätetään, että menen osastolle, niin sittenhän menen. Ei mulla tässä kunnossa ole muuta vaihtoehtoa enää, koska en kotona syömään pysty.
PoistaKiitos!